...ennen kuin kävin nukkumaan asuntoni makuuhuoneen lattialla olleille patjoille. Ennen tietokoneen sammuttamista kuuntelin vielä Nick Caven Baby I'm on Firen. Kolmesti.

Heräsin yöllä siihen, että koirani haukkuivat. Komensin ne hiljaisiksi. Ne tottelivat.

Jonkun hetken (en tiedä mitään ajan kulusta tuon yönä) päästä ne tökkivät kuonoillaan minua kylkeen ja heräsin. Kuulin räiskettä. Kuin lasia hajoaisi. Avasin silmät, könysin ylös vihaisena luullen kissojen tiputtelevan esineitä alas hyllyiltä ja menin käytävään. Punaista hehkua keittiössä, käytävässä minua kohti tuli katonrajassa etenevä musta lähes kiinteän näköinen aalto. Mietin pienen hetken, kuinka se voi uhmata painovoimaa ja sitten haistoin sen. Savua.

Otin kännykän, avasin oven, koirat ulos ja näppäilin 112. Menin ulos lähes alasti, naapuri toi minulle paidan.

En tiedä, kauanko kului ennen kuin palokunta saapui, se aika tuntui kamalan pitkältä. En osannut tehdä mitään. Tärisin. Sisälle jäivät kissat.

Seuraavan kerran näin ne sammutusauton edessä nurmikolla. Molemmat olivat kauniita, palamattomia. Hyvästi rakkaat. Anteeksi.