Aloitetaan samalla ihmettelyllä kuin Sofian Maailmakin.

Aloitin tämän blogin käydäkseni läpi tuntemuksiani eri tunteenpuuskissa, lääkityksen muuttuessa, elämän heitellessä ja ihan arjessakin. Tarkoituksenani ei ole mikään muu kuin oman itseni ymmärtäminen ja pääni sisällön purkaminen jonnekin paikkaan, missä se ei aiheuta kenellekään harmia.

Olen 25-vuotias nainen, ja olen sairastanut masennusta nyt useamman vuoden, joista viimeiset puolitoista lääkityksellä. Tämän ajan olen syönyt fluoksetiinia ja suomalaisen terveydenhuollon perusaatteiden mukaisesti ainoa hoitokeinoni sairaudessani on ollut lääke, ja kontakti terveydenhuollon ammattilaiseen sairauteni jatkuessa on ollut terveyskeskuslääkäri, joka uusii reseptini puolen vuoden välein.

Kaksi viikkoa sitten romahdin, en enää jaksanut mennä töihin, en jaksanut huolehtia kodista, lemmikeistä, miehestä, ystävistä, vähiten itsestäni. Jäin sängyn pohjalle. Enkä olisi halunnut sieltä nousta. Pelkäsin, miten lemmikeilleni kävisi, jos jäisin siihen tilaan, mistä syystä menin päivystykseen, siis terveyskeskukseen, mistä sain käteen sairaslomalapun ja lähetteen depressiohoitajalle juttelemaan. Hoitajan tapasin viime perjantaina, melkein kahden viikon kuluttua avunhuudostani. Hän totesi vihdoin sen, mitä lääkärit minussa ovat vähätelleet: olen oikeasti masentunut. En leikisti enkä lievästi, vaan vaikeasti ja ihan tosissaan tarvitsen apua. Olin itkenyt ahdistuneisuuttani useamman päivän, mutta vihdoin sain itkeä helpotuksesta. Pidin itseäni lähinnä luulosairaana, sillä lääkärit eivät ole missään vaiheessa oikeasti käyttäneet sanaa masentunut.

Sain lisää sairaslomaa ja uuden reseptin: paroksetiinia ja hätätapausten varalle diatsepaamia. Tällä hetkellä olen ilman lääkitystä, sillä fluoksetiinin pitää poistua elimistöstäni ennen uuden lääkkeen aloittamista. Seuraava aika depressiohoitajalle on melkein kolmen viikon kuluttua.

Lääkkeen pois jättäminen on aiheuttanut voimakasta itkuisuutta, raivonpurkauksia ja vuorokausirytmin sekä keskittymiskyvyn menettämistä. Haluan kirjoittaa tätä blogia, jotta pääsisin itsekin selville siitä, mikä puhuu, välittäjäaine, kateus, pahuus, lääke, nälkä, ikävä vai ihan se oikea minä, sillä välillä olo on kuin riivatulla.