Aamupaino eilen ja tänään 82 kiloa.

Ei vielä sivuoireita. Munasarjoihin sattuu, mikä on mulla tavallista, endometrioosia kun sairastan. Tänään ois harjoituskisat, huomenna treenit ja sunnuntaina taas viralliset geimit. Fysiikka ei välttämättä kestä, mutta itsensä rääkkääminen on aina mukavaa, enkä mä kuitenkaan koskaan revittämällä hajota itseäni, jos ei jaksa juosta, niin sit ei jaksa ja se siitä.

Ajattelin, uskaltaisiko sitä kauppaan ihan ihmisten ilmoille. Täytyy varmaan ainakin käydä ruokaa ostamassa, mutta ois tarvetta kyllä keskustassa käynnillekin. En mä agorafobinen ole, aina vaan ei jaksa nähdä ihmisiä, varsinkaan jos on yhtään semmoinen itsekriittinen olo ja heijastaa ne omat negatiiviset ajatukset vastaantulijoihin. Eihän ne oikeesti musta mitään ajattele, tän kokoisessa kaupungissa oon kuka tahansa vastaantulija.

Pari laskua pääsi ohittamaan eräpäivän, onneksi muistin ne eilen ja maksoin vain pari päivää jäljessä, tuskin niistä mitään ylimääräistä maksettavaa tulee. Muisti kyllä temppuilee kovasti, toistaiseksi en ole vielä unohtanut mitään todella tärkeää, mutta melko lähellä oli, etten jättänyt menemättä yksiin treeneihin, jotka siis itse vedän ja ohjaan. Ois ollu noloa, kun porukka odottelee kentällä, missä koutsi on.

Aamuisin ei edelleenkään tee mieli syödä, mutta iltaisin tilanne lähtee ihan käsistä. Syön ensin lämmintä ruokaa, sitten leipää, sit tekee mieli makeaa, sit tekee mieli jotain mehua/limpparia, joka happamoittaa hampaat, sit tekee jo mieli taas suolaista ja makeaa, suolaista, makeaa vuorotellen... Kyllä, mä käsittelen tunteitani syömällä ja olen koukussa ruokaan.

Tiedän kyllä, miten syödään terveellisesti ja jopa lemmikeilläni on hyvät ruokavaliot ja pidän ne runsasenergisellä ruoalla, mutta säännöstelen sen määrää tiukasti liikunnan määrän mukaan ja nuo ovatkin kieltämättä aika pirun hyvässä kunnossa, lihasta löytyy rutkasti ja vyötäröt erottuvat, kylkiluiden päällä ei ole ylimääräistä, paitsi ehkä kasvuikäisillä nahkaa.

Haluaisin osata kontrolloida omaa syömistäni yhtä hyvin. Siis ettei koskaan olisi nälkä (oikeasti siis halua syödä), saisi varmasti tarpeeksi sitä ravintoa, muttei liikaa. Jos alan mielessäni laihduttamaan ja säännöstelen ruokaani, jätän sitten yleensä syömättä kokonaan tai syön jotain, mistä saan kovin yksipuolisesti ravintoa, esim. pelkkää hiilihydraattia. Sesitten puolestaan hidastuttaa ruoansulatusta ja laihtumista ei tapahdu kuitenkaan, energia vain loppuu kun lähtee liikkumaan.

En koe, että mulla olis varsinaisesti syömishäiriö, sillä syöminen, sen kontrollointiin liittyvät ajatukset eivät kohdistu kropan muokkaamiseen, vaan juuri pääkopan sisältöön, tunteiden kontrollointiin. Jos haluan rankaista itseäni, näen hetken nälkää. Kun olen mielestäni rangaistukseni kärsinyt, syön lohduttautuakseni tai palkitakseni itseni.

Ylipainosta. Vaikka kroppani ei minua täysin miellytäkään ja tiedostan nuo ylimääräiset 20 kiloa, joskus liiankin hyvin, olen silti hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen. Jos laihdun, se on ookoo, mutta minulla ei ole pakkomiellettä sen suhteen. Sen sijaan yhtään lisää en tähän painoon enää halua. Olen kyllä kiinteytynyt jonkun verran, huomaan että vyötärö on kavennut, ja lihasmassa lisääntynyt, mutta painossa se ei näy, vaa'alla on samat lukemat. Käyn vaa'alla oikeastaan siksi, että näen, mikäli tuo lääke alkaa kerrytämään nestettä.

Vaikka ahminkin joskus, tiedän silti, kuinka paljon olen syönyt, koskaan en menetä tavallaan musitiani tai järkeäni siinä, ja pystyn kyllä lopettamaan ennen kuin tulee huono olo. Se on oikeastaan petollista, koska pystyn siis ahmimaan melkoisen määrän tulematta siitä kipeäksi, vähän sama kuin kykenisi juomaan paljon alkoholia saamatta koskaan krapulaa. Se on huono juttu, sillä nuorena en todellakaan saanut krapulaa ja join paljon. Alkoholismi onneksi kiersi minut kauempaa. Nykyisin olen jo pahimmat krapulani kokenut ja juominen on hyvin kontrolloitua ja minimaalista. Pärjään mainiosti selvin päin myös ystäväporukassa, jossa muut juovat.